Hildén heittomerkillä "I'm normally not a praying man, but if you're up there, please save me Superman."

Israel - lupa murhata

Miten voisi suojella palestiinalaisia lapsia ja teinejä Israelin puolustusvoimien, IDF:n, kuolettavilta luodeilta? Tämä kysymys nousee jälleen mieleen, kun tänään raportit kahdesta kuolleesta palestiinalaisnuorukaisesta kantautuivat maailmalle.

Turvakameravideolle on tallentunut väitetysti IDF:n toimesta suoritetut kaksi kylmäveristä murhaa, joiden kohteena olevat pojat olivat aseettomia eikä aiheuttaneet uhkaa Israelin joukoille. Ensimmäistä uhria, 17-vuotiasta Nadeem Siam Nawaraa, luoti osui rintaan. Ja 16-vuotiasta Mohammad Mahmoud Odehia tappava laukaus osuu selkään. Israelilaisessa Haaretz-mediajulkaisussa Ramallahin sairaalan traumaosaston johtava lääkäri Salim Saliba sanoo, että pojat ammuttiin oikeilla luodeilla. Aiemmin raportoitiin, että yhteenotossa olisi käytetty vain kumiluoteja.

Turvakameravideon tapahtuneesta julkaisi Youtubessa Defense for Children International Palestine (DCI). Tapahtumapaikka oli Beitunian kaupungissa, videota tallensi Oferin vankilan lähistöllä olevan kaupan turvakamera. Oferin vankilassa Israelia on syytetty pitävän vangittuna palestiinalaisia lapsia.

IDF sanoo lausunnossaan, ettei kovia ammuksia käytetty. Ja että kyseinen video on editoitu siten, että se saattaa Israelin huonoon valoon. Turvatallenne on useita tuntia pitkä, joten sitä on tietysti pakko ollut editoida ampumatapausten korostamiseksi raakamateriaalista.

Summa summarum, YK peräänkuuluttaa näiden kahden nuoren kuolemasta itsenäistä ja läpinäkyvää tutkintaa. Syylliset tuomittakoon ansionsa mukaan. Tosin Israelin ollessa kyseessä, tunnetut sotarikolliset pääsevät aina pälkähästä.

 

https://

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (59 kommenttia)

Janne Hilden

"Under Israeli rules of engagement, troops can use live ammunition only if they feel they are in mortal danger or if they are fired on themselves."

Keppejä ja kiviä heittelevät teinit eivät mielestäni aiheuta aseellisille joukoille hengenvaaraa.

Janne Hilden

Oksettaa ajatella, kuinka kaiken maailman päiviräsäset ja muut hartaat uskovaiset Suomessakin palvovat tällaista väkivaltakoneistoa.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Minua oksettaa palestiinalaisterroristien palvonta.

Jari Nuutinen

Joidenka koulutus alkaa jo lapsena joista blogistikin on niin herttaisesti huolissaan:

http://www.wildolive.co.uk/indoctrination.htm

Janne Hilden

Nämä kaksi aseetonta poikaa olivat terroristeja, jotka jumalan nimessä joutivat tulla ammutuksi?

Jari Nuutinen Vastaus kommenttiin #7

Sinäkö tiedät mitä siellä tapahtui? Ihan pallywoodin kertomana? Israelilla on oikeus itsesuojeluun, israelilaiset eivät, päinvastoin kuin palestiinalaiset, etsi lapsia tapettavaksi.

Janne Hilden Vastaus kommenttiin #8

Jaa, no mikä olisi saldo jos Israelin sotilaat oikein "etsisivät" lapsia tapettaviksi?

Kun nytkin kuolee yksi palestiinalaislapsi joka kolmas päivä Israelin toimesta. Tätä on jatkunut sellaiset viimeiset 13 vuotta, vuonna 2013 julkaistun statistiikan mukaan.

https://www.mecaforpeace.org/news/one-palestinian-...

http://www.ifamericansknew.org/stat/deaths.html

Janne Hilden

No eivät ne harmittomia olekaan, jos lähietäisyydeltä lyömäaseena taot niillä toista päähän. Tässä tapauksessa ei ollut vastaavasta kyse.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Syyskuussa 2011 palestiinalaisnuorten heittämät kivet aiheuttivat auto-onnettomuuden, jossa autoa ajanut israelilainen isä Asher Palmer ja hänen 1-vuotias pikkupoikansa kuolivat. Tämän vuoden maaliskuussa äiti ja hänen kolme pientä tytärtään loukkaantuivat vakavasti törmäyksessä, joka seurasi kivienheittelyä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Eivät palestiinalaiset suinkaan syyttömiä ole väkivaltaan. Mutta israel on kiistaton sotilasmahti alueella ja siksi voisi halutessaan alkaa tilannetta toisin ratkomaan. Mutta pikku hiljaa he haluavat nakertaa loputkin palestiinalaisalueesta. Vain elinkelvoton pikkupläntti jää itsenäiselle palestiinalle. Totta kai palestiinalaiset pistävät vastaan. Tämä on mahdollista yk:sta huolimatta, koska israel on alueella USAN tärkein liittolainen.

Hauskaa tässä kirjoituksessa on kuitenkin se, että tämän kirjoittaja on täysin sokea suhteessa fasistiseen venäjään ja hyväksyy täysin sen sotapolitiikan. Sekä sen liittolaisten tekemiset. Ei sanakaan niistä sotarikoksista.

Sellaisia ihmiset ovat ja siksi ihmiskunta on edelleen tässä tilassa.

Ilkka Luoma

Lähi-itä, juutalaiset, Israel, palestiinalaiset, Gaza, Hamas jne ... kiinnostaa yllättävän paljon suomalaisia - TIEDE palstalla on pysynyt aktiivisena jo seitsemättä vuotta artikkeli "Eikö Israel näe rauhaa muurinsa takaa" - yli 16600 kommenttia ja yli 1,1 miljoonaa lukijaa ...

~ http://www.tiede.fi/keskustelu/7703/ketju/eiko_isr...

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki

Ilkka, älä viitsi nimittää tuota asiavirheiden täyttämää lapsellista sepustusta artikkeliksi.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kivilinko tai -ritsa voi olla hyvinkin vaarallinen ase. Niissä oloissa on luonnollista, että kiviin vastataan tehokkaalla tavalla. Se lienee ns. maan tapa Lähi-Idässä?

Minkä tähden palestiinalaiset eivät osaa pitää poikiaan kurissa?

Olisi viisaampaa antaa poikien kasvaa vähän isommiksi, jolloin he voisivat käyttää vaikkapa rynkkyä.

Käyttäjän JuhaniKhr kuva
Juhani Kähärä

Mielestäsi siis on oikein ja kohtuullista käyttää tarkkuuskivääreitä, jos joku linkoaa kiviä? Maidanin ampumisetkin ihan ok siis? Siellä heiteltiin silti Molotovin koktaileja.

Kukaan täysjärkinen ei puolustele aseettomien lapsien lahtaamista tarkkuuskivääreillä. Mistä tällainen viha lapsia kohtaan oikein kumpuaa? Kristinuskosta?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

En ota kantaa yksittäisiin tapuksiin. Mielessäni oli lähinnä tavanomaista sotilasjoukkoa lingoilla kivittävät teinit.

Käyttäjän JuhaniKhr kuva
Juhani Kähärä Vastaus kommenttiin #17

Hväksyt siis vain näin yleisellä tasolla lasten lahtaamisen, jos nämä linkoavat kiviä?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #18

En hyväksy lasten lahtaamista millään tasolla.

Tälläiset tarkka-ampuja tapaukset voivat ihan olla palestiinaisten itsensä ampumia. Vähän niin kuin lavasteeksi. Tässäkin ko. tapauksessa uhria satuttiin kuvaamaamaan turvakameralla sopivasti oikeaan aikaan ihan sattumalta?

Janne Hilden Vastaus kommenttiin #21

Turvakameratallenne kyseiseltä päivältä on kahdeksan tuntia pitkä, josta nuo murhat on editoitu esille.

Vaatisi melkoista pitkäjänteisyyttä katsojalta selata lävitse koko tallenne alusta loppuun.

Käyttäjän JuhoRimpelinen kuva
Juho Rimpeläinen

Minun on vaikea ymmärtää miksi tämä Palestiina/Israel kiista tuntuu olevan jälleen jotenkin mustavalkoinen asia. Joko kannatat kotitekoisten epävarmojen rakettien ampumista siviilialueille, tai vaihtoehtoisesti kannatat teinien ampumista.

Käyttäjän JanneTurtiainen kuva
Janne Turtiainen

Ihan mittakaavan vuoksi.. 10 miljoonainen?(en etsi viitteitä ei relevanttia) kansa on niin samperin suuri pahantekijä 100 miljoonaisen rauhantahtoisen ja ystävällisen porukan ympäröimänä? Vihanpito on jatkunut jo sumerin ajoista kun jahvetti heitti mehmettiä kamelinpask***a... indoktrinaatiota vaippaikäisestä.. yllytystä vihaan ja lisänä kompromissiin kykenemättömät uskonnot ihan minnuunnähe molemmin puolin. Ainut mikä auttaisi olisi pamauttaa lasiksi koko alue.

Ja sinä korkeassa viisaudessasi asetut tuomariksi ja tuomitset yhden osapuolen.. mietippä nyt vähän. Ja vielä osoittaakseni yksisilmäisyytesi kysyn tutkiiko nuo sinun symppaamat palestiinalaiset omia sotarikoksiaan saati tuomitsevat mahdollisia syyllisiä?

Janne Hilden

Kuten Juho Rimpeläinen yllä toteaa, voi tuomita näiden nuorten poikien murhat vaikka tuomitsisi myös kotitekoisten rakettien ampumisen Israelin maaperälle.

Käyttäjän JanneTurtiainen kuva
Janne Turtiainen

No auttaako tuo yhden tapauksen, yhden näkökulman tikunnokkaan nostaminen tuolla takaperoisessa, yhteistyökyvyttömässä, harhaanjohdetussa, petetyssä, sukupolvia jatkuneiden serkus/isänveliavioliittojen rapauttamien ihmispolojen, pelinappuloiksi kurjistettujen.... maissa yhtään mitään? Muuta kuin kärjistää ja repii edelleen mielipiteitä jopa täällä suomessa? Mitä tällä länkyttämisellä voitetaan, ei yhtään mitään. Sama hemmetin loppumaton sota leviää vain eurooppaan tulvivien pakolaisten mukana.

Janne Hilden

Kyllä maailmaan länkyttämistä mahtuu :)
Sitähän tämä Puheenvuorokin on täynnänsä.

Urpo Upi Tamminen

Miksiköhän Janne tai valtamedia ei näytä niitä kuvia, miten taaperoiästä lähtien opetetaan jihadia ja tappamaan israelilaisia? Niin ja samat tahot eivät näe niissä mitään väärää, kun valtamedia on niin hiljaa, eikä yhtäkään kritiikinpoikasta näy.

Onkohan jossakin mätää ja pahasti??????

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #33

Puheet ja teot ovat eri asioita.

Ja osataan sitä kyllä toisellakin puolella. Esimerkiksi ymmärtääkseni laatulehtenä pidetyssä Jerusalem Postissa vakiokolumnisti Caroline Glick epäsuorasti esittää, että Mahmud Abbasista eroon pääsemiseksi on keinovalikoima avoin:
"The time has come for Israel to show Abbas the door. It would be best if we can do it quietly – offering him the opportunity to relocate to somewhere warm and retain all the loot he and his cronies have siphoned off for their personal use."
http://www.jpost.com/Opinion/Columnists/Our-World-...

Itse blogin aiheesta on tässä pari tuoretta linkkiä.
http://edition.cnn.com/2014/05/22/world/meast/isra...
http://www.i24news.tv/en/news/israel/diplomacy-def...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän JanneTurtiainen kuva
Janne Turtiainen

Kyllä länkytystä mahtuu mutta jotkut ottaa sen vielä vakavasti ja sitten alkaa itsestään räjähtelevät marttyyrit ja muut sekopäät ilmestyä kotiovelle.. ja niiden perimmäisenä pontimena on joku israel.. Länkyttä siinä sitten.. kun jotkut ottaa huumorin vähän liian vakavasti.

Edit. Blogisi otsikon voi tulkita monella tavalla.. Israel - lupa murhata, tuumasi mehmet..

Janne Hilden

Voi otsikon noinkin tulkita. Ennemmin ajoin sananasettelulla takaa sitä, ettei pahemmin ole nähty Israelin mahtimiehiä sotarikostuomioistuimessa.

Käyttäjän JanneTurtiainen kuva
Janne Turtiainen

Sanojen asettelu on tarkaa puuhaa..

Edit. Niinhän siinä käy, voittaja määrää säännöt ja kirjoittaa historian.. Erijuttu miten tulkitaan sodan aloittajat ja lopettaja.. oikeastaan ihan sama.. kun eivät kunnolla saa sotia loppuun asti niin se jatkuu hivuttamalla maailmantappiin asti. Pitäisin moiset kansat poissa euroopasta kun kuitenkin jatkavat samaa jähinää ja muut jää jalkoihin.

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki

Videolla ei näy kuka ampuu. Siksi viestit, joissa Israel nimetään oikopäätä syylliseksi ja tuomitaan pelkän olettamuksen perusteella, kertovat kirjoittajalta puuttuvasta harkinta- ja arvostelukyvystä. Vihako sokaisee vai mikä?

Samaa kauraa ovat sellaiset viestit, joissa väheksyen ilkutaan, ettei kiviä heittelevistä nuorista ole vaaraa aseistetuille sotilaille. Ase ei suojaa kiviltä, kohteina eivät ole vain sotilaat, eikä siellä heitellä vain kiviä vaan myös esimerkiksi palopommeja.

Eikä ole lainkaan liioteltua suhtautua kriittisesti näiden filmien aitouteen. Haulla "Pallywood" löytyy paljon aineistoa, joilla "lännen hyödyllisiä idiootteja" huijataan vuodesta toiseen.

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki

Otsikon teksti "Israel - lupa murhata" on palestiinalaisten terroristijärjestöjen ohjenuora. Ainakin mikäli uskomme Hamasin ja PLO:n verenhimoisia ja rasistisia peruskirjoja (hae: Hamas Charter, PLO Charter). Ja miksi emme uskoisi, kun arabit ovat ihan itse laittaneet mustaa valkoiselle.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

"On April 24, 1996, the Palestinian National Council, convening in Gaza, voted 504 to 54, with 14 abstentions, as follows:

"The Palestinian National Charter is hereby amended by canceling the articles that are contrary to the letters exchanged between the P.L.O. and the Government of Israel 9-10 September 1993.

Assigns its legal committee with the task of redrafting the Palestinian National Charter in order to present it to the first session of the Palestinian central council." (24/04/96)

On December 14, 1998, the Palestinian National Council, in accordance with the Wye Memorandum, convened in Gaza in the presence of U.S. President Clinton and voted to reaffirm this decision."
http://2001-2009.state.gov/p/nea/rls/22573.htm

Hamasin peruskirja onkin sitten jo eri juttu.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki

Niin kauan, kun sellaista PLO:n peruskirjaa, josta Israelin tuhoa vaativat artiklat on poistettu, ei pystytä oikeasti esittämään julkisuudessa, on ihan uskotella yhtään mitään.

PLO:n peruskirja on alunperin vuodelta 1964 ja sitä täydennettiin 1968. Täydennetty versio saatiin julkaistua varsin pian. Eikö sinua yhtään ihmetytä, ettei tätä kolmatta versiota ole saatu julkisuuteen yli kymmenen vuoden jälkeenkään?

En ole ainoa joka on sitä mieltä, että PLO:n peruskirjaa on muutettava oikeasti. Palestiinalaiset ovat puhuneet muuttamisesta mutta mihinkään todellisiin toimiin ei asian suhteen ole ryhdytty.

Letter dated 27 July 1998 from the Permanent Representative of Israel to the United Nations addressed to the Secretary-General.

[...] Article 33 of the Covenant states that the only body empowered to change the document is the Palestinian National Covenant (PNC) and that such changes must be approved by a two-thirds majority of the PNC in a special session. Thus, Chairman Arafats recent letters on the subject to world leaders, like President Clinton or Prime Minister Blair, are insufficient.

[...]As the late Prime Minister Yitzhak Rabin said in a speech to the Knesset on 5 October 1995, at the time of the ratification of the "Oslo II" Interim Agreement: "The Palestinian Authority has not up until now honoured its commitment to change the Palestinian Covenant ... I view these changes as a supreme test of the Palestinian Authoritys willingness and ability, and the changes required will be an important and serious touchstone vis-à-vis the continued implementation of the agreement as a whole".

Lähde: http://tinyurl.com/24o5d5q

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #38

Linkittämäni USA-lähteen viesti toistetaan myös Israelin ulkoasiainministeriön sivuilla:
"On April 24, 1996, the Palestinian National Council, convening in Gaza, voted 504 to 54, with 14 abstentions, as follows:

"The Palestinian National Charter is hereby amended by canceling the articles that are contrary to the letters exchanged between the P.L.O. and the Government of Israel 9-10 September 1993.

Assigns its legal committee with the task of redrafting the Palestinian National Charter in order to present it to the first session of the Palestinian central council." (24/04/96)

On December 14, 1998, the Palestinian National Council, in accordance with the Wye Memorandum, convened in Gaza in the presence of U.S. President Clinton and voted to reaffirm this decision."
http://www.mfa.gov.il/mfa/foreignpolicy/peace/guid...

Jos haluat olla eri mieltä asiasta USA:n ja Israelin kanssa, ole hyvä vain. Minä luotan noihin lähteisiin.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki Vastaus kommenttiin #39

Katsotaanpa, Kalevi, mitä KÄYTÄNNÖN TOIMENPITEITÄ lainaamasi tekstit osoittavat tehdyiksi:

"Palestiinan kansallista peruskirjaa muutetaan peruuttamalla artiklat, jotka ovat ristiriidassa PLO:n ja Israelin hallituksen välisen kirjeenvaihdon kanssa 9.-10.9.1993."

Ainakaan tässä vaiheessa poistettavia artikloita ei määritellä eikä niitä myöskään poisteta.

"Valitsee laillisen komitean, jonka tehtävänä on muotoilla uudelleen Palestiinan kansallinen peruskirja esitettäväksi Palestiinan keskusneuvoston ensimmäisessä istunnossa.(24.4.1996)."

Edellä esitetään valittavaksi komitea muotoilemaan PLO:n peruskirja uudelleen. Peruskirjan kaikki 33 artiklaa pysyvät edelleen entisellään.

"14. joulukuuta 1998 Palestiinan kansallinen neuvosto kokoontui, Wye-joen sopimuksen mukaisesti, Gazassa Yhdysvaltain presidentti Clintonin läsnäollessa ja äänesti vahvistaakseen tämän päätöksen."

Vahvistetaan vain edelliset mutta ei vieläkään mitään käytännön toimia peruskirjan muuttamiseksi ja uuden version julkaisemiseksi.

Toisin kuin esität, en ole aiheesta eri mieltä Israelin ja USA:n kanssa. Peruskirjaa ei ole muutettu vieläkään.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #40

"In his letter of September 9, 1993 to Prime Minister Rabin, Yasser Arafat stated that those articles which deny Israel's right to exist or are inconsistent with the PLO's new commitments to Israel following their mutual recognition, are no longer valid. Several of the key articles to be amended are highlighted below."
http://www.mfa.gov.il/mfa/foreignpolicy/peace/guid...

"In his letter of September 9, 1993 to Prime Minister Rabin, Yasser Arafat stated that those articles which deny Israel's right to exist or are inconsistent with the PLO's new commitments to Israel following their mutual recognition, are no longer valid. Several of the key articles to be amended are highlighted below.
- - -
Article 8: The phase in their history, through which the Palestinian people are now living, is that of national (watani) struggle for the liberation of Palestine. Thus the conflicts among the Palestinian national forces are secondary, and should be ended for the sake of the basic conflict that exists between the forces of Zionism and of imperialism on the one hand, and the Palestinian Arab people on the other. On this basis the Palestinian masses, regardless of whether they are residing in the national homeland or in diaspora (mahajir) constitute - both their organizations and the individuals - one national front working for the retrieval of Palestine and its liberation through armed struggle.

Article 9: Armed struggle is the only way to liberate Palestine. This it is the overall strategy, not merely a tactical phase. The Palestinian Arab people assert their absolute determination and firm resolution to continue their armed struggle and to work for an armed popular revolution for the liberation of their country and their return to it . They also assert their right to normal life in Palestine and to exercise their right to self-determination and sovereignty over it.

Article 10: Commando action constitutes the nucleus of the Palestinian popular liberation war. This requires its escalation, comprehensiveness, and the mobilization of all the Palestinian popular and educational efforts and their organization and involvement in the armed Palestinian revolution. It also requires the achieving of unity for the national (watani) struggle among the different groupings of the Palestinian people, and between the Palestinian people and the Arab masses, so as to secure the continuation of the revolution, its escalation, and victory.

- - -

Article 15: The liberation of Palestine, from an Arab viewpoint, is a national (qawmi) duty and it attempts to repel the Zionist and imperialist aggression against the Arab homeland, and aims at the elimination of Zionism in Palestine. Absolute responsibility for this falls upon the Arab nation - peoples and governments - with the Arab people of Palestine in the vanguard. Accordingly, the Arab nation must mobilize all its military, human, moral, and spiritual capabilities to participate actively with the Palestinian people in the liberation of Palestine. It must, particularly in the phase of the armed Palestinian revolution, offer and furnish the Palestinian people with all possible help, and material and human support, and make available to them the means and opportunities that will enable them to continue to carry out their leading role in the armed revolution, until they liberate their homeland.

- - -

Article 19: The partition of Palestine in 1947 and the establishment of the state of Israel are entirely illegal, regardless of the passage of time, because they were contrary to the will of the Palestinian people and to their natural right in their homeland, and inconsistent with the principles embodied in the Charter of the United Nations, particularly the right to self-determination.

Article 20: The Balfour Declaration, the Mandate for Palestine, and everything that has been based upon them, are deemed null and void. Claims of historical or religious ties of Jews with Palestine are incompatible with the facts of history and the true conception of what constitutes statehood. Judaism, being a religion, is not an independent nationality. Nor do Jews constitute a single nation with an identity of its own; they are citizens of the states to which they belong.

Article 21: The Arab Palestinian people, expressing themselves by the armed Palestinian revolution, reject all solutions which are substitutes for the total liberation of Palestine and reject all proposals aiming at the liquidation of the Palestinian problem, or its internationalization.

Article 22: Zionism is a political movement organically associated with international imperialism and antagonistic to all action for liberation and to progressive movements in the world. It is racist and fanatic in its nature, aggressive, expansionist, and colonial in its aims, and fascist in its methods. Israel is the instrument of the Zionist movement, and geographical base for world imperialism placed strategically in the midst of the Arab homeland to combat the hopes of the Arab nation for liberation, unity, and progress. Israel is a constant source of threat vis-a-vis peace in the Middle East and the whole world. Since the liberation of Palestine will destroy the Zionist and imperialist presence and will contribute to the establishment of peace in the Middle East, the Palestinian people look for the support of all the progressive and peaceful forces and urge them all, irrespective of their affiliations and beliefs, to offer the Palestinian people all aid and support in their just struggle for the liberation of their homeland.

Article 23: The demand of security and peace, as well as the demand of right and justice, require all states to consider Zionism an illegitimate movement, to outlaw its existence, and to ban its operations, in order that friendly relations among peoples may be preserved, and the loyalty of citizens to their respective homelands safeguarded.

- - -"
http://2001-2009.state.gov/p/nea/rls/22573.htm

Meilläkään ei lainsäädännössä kumottuja pykäliä aina korvata uusilla.

Israel keskeytti äskettäin rauhanneuvottelut Hamasin peruskirjan artikloiden takia. Ongelma ei siis Israelin mielestä ole PLO:n peruskirja kuten viittaamani lähteetkin kertovat.
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/middleea...

Terrveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki Vastaus kommenttiin #41

Arafatin lausumat peruskirjan muuttamisesta ovat pelkkiä puheita. Hänellä ei ollut valtaa muuttaa siitä pilkkuakaan (artikla 33.).

Israel on neuvotellut PLO:n kanssa, koska se on luvannut muuttaa peruskirjaansa. Nykytilanne kuitenkin on se, että ainoa voimassa oleva versio on vuoden 1964 vuonna 1968 täydennetty versio.

Ja, Kalevi, ole tarkkana! Emme edelleenkään keskustele pykälien KORVAAMISESTA vaan niiden POISTAMISESTA.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #42

Olennaista on, että peruskirjaa on muutettu artiklan 33 mukaisesti poistamalla artikloita kuten viittaamani lähteet kertovat.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki

Kalevi, antamissasi lähteissä ainoastaan luvataan muuttaa peruskirjaa, varsinainen muutos jätetään tekemättä. Pelkkä puhuminen peruskirjan muuttamisesta on aivan eri asia kuin varsinainen muutosten tekeminen peruskirjaan. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa käsittää?

Viittaamissasi lähteissä oleellisin on tämä:

"Assigns its legal committee with the task of redrafting the Palestinian National Charter in order to present it to the first session of the Palestinian central council." (24/04/96)"

Tekstissä vasta päätetään valita komitea tekemään muutokset. Luvattua "to present it to the first session of the Palestinian central council" ei ole tapahtunut vieläkään, vuonna 2014.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Jankkaat asiaa lukemalla siteeraamiani lähteitä selektiivisesti. Jos haluat olla eri mieltä Israelin ja USA:n ulkoministeriöiden kanssa, pidä päähänpinttymäsi.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki

Kalevi hyvä, en ole valikoinut teksteistäsi mitään, vaan käsitellyt niitä kokonaisuutena, lause lauseelta. Kerrataan vielä.

"Huhtikuun 24. 1996 Palestiinan kansallisen neuvosto, kokoontuessaan Gazassa, äänesti 504-54, 14 tyhjää, seuraavasti:"

"Palestiinan kansallista peruskirjaa muutetaan peruuttamalla artiklat, jotka ovat ristiriidassa PLO:n ja Israelin hallituksen välisen kirjeenvaihdon kanssa 9.-10.9.1993."

"Valitaan laillinen komitea, jonka tehtävänä on muotoilla uudelleen Palestiinan kansallinen peruskirja esitettäväksi Palestiinan keskusneuvoston ensimmäisessä istunnossa.(24.4.1996)."

Peruskirjan muuttamisesta päätetään mutta sitä ei muuteta. Jos muutos olisi tapahtunut, ei tarvitsisi valita komiteaa muotoilemaan peruskirjaa uudelleen.

"14. joulukuuta 1998 Palestiinan kansallinen neuvosto kokoontui, Wye-joen sopimuksen mukaisesti, Gazassa Yhdysvaltain presidentti Clintonin läsnäollessa ja äänesti vahvistaakseen tämän päätöksen."

Tässäkin vain vahvistetaan edelliset mutta mitään käytännön toimia peruskirjan muuttamiseksi ja uuden version julkaisemiseksi tapahdu.

Jos peruskirjaa olisi oikeasti muutettu, olisi muutettu versio päätöksen mukaisesti myös julkaistu.

USA ja Israel eivät missään yhteydessä väitä, että peruskirjaa olisi muutettu. Ne vain toteavat sen, mitä antamissasi lähteissä edellä sanotaan.

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki

Kalevi, tässä lisää perusteluita:

The evidence that there has never been one word changed in the Charter is as follows:

1. There is not one document that has ever surfaced to support the claim any change in the Charter has ever occurred.

2. PNC Chairman’s Zanoun’s pre-vote speech specifically stated that no amendment was contemplated and that there was to be a redrafting of the new charter. There is no evidence that a redrafted charter is in existence.

3. There is no evidence that a legal committee was ever formed pursuant to clause 2 of the April 1996 PNC resolution and no evidence of a new charter (seelink to PNC website at end of article.).

4. Three Dec. 1998 reaffirmations of Arafat’s January 1998 letter to President Clinton which stated that the consequence of the April 1996 resolution, for which a vast majority of the PNC voted, was an annulment of the specifically enumerated clauses and partial annulments of the other enumerated clauses was an Arafat allegation that never happened. An affirmation of something that never happened does not convert an event that never occurred into an event that happened.

Thus, all of those reaffirmations of Arafat’s letter to President Clinton were reaffirmations of nothing. (A reaffirmation of a legally defective charter amendment, does not legally convert the legally defective amendment into a legally effective charter amendment.) (A reaffirmation of a fictional false event, doesn’t make the fictional false event any more factual or true.)

If there were a real intention on the part of the Palestinian leadership to annul any part of the Charter, all they had to do was to have the Palestinian National Council vote specifically to annul each clause as Arafat alleged in his letter.

Lähde: http://www.israelnationalnews.com/Articles/Article...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #48

"Israeli Reactions to the PNC Vote in Gaza December 14, 1998

PRIME MINISTER NETANYAHU:
(Communicated by Prime Minister's Media Advisor)

Prime Minister Netanyahu expressed his satisfaction at the result of the PNC vote today, achieved as a result of the firm stance taken by the Government of Israel on the issue of the vote to revoke those clauses in the Palestinian Charter calling for the destruction of the State of Israel. The Prime Minister said that his government would continue to insist with the same firmness on the fulfillment of the other Palestinian commitments, so as to ensure the implementation of the agreement and the advancement of the peace process.

DEFENSE MINISTER MORDECHAI:
(Communited by Defense Minister's Media Advisor)

Defense Minister Yitzhak Mordechai, said today (Monday) 14.12.98, welcomed the process of the ratification of Yasser Arafat's letter to President Clinton in Gaza today.

The Defense Minister said that the clear support of those PNC members present and the representatives of the other senior Palestinian institutions in the ratification of Arafat's letter to Clinton, with the cancellation of those clauses in the Palestinian Charter calling for the destruction of Israel represents an important and crucial step in the carrying out of basic Palestinian commitments undertaken in agreements in Israel and particularly the Wye Agreement.

The Defense Minister said that Israel expects the Palestinians to comply with all other commitments, in the area of security and other areas so that it will be possible to move forward to a better future."
http://www.israel.org/mfa/foreignpolicy/peace/guid...

"Wye River Memorandum: Status of Implementation Feb 1, 1999

- - -

PLO Charter

Israel was pleased to note that at a meeting in Gaza on 14 December 1998, the PNC adopted a resolution amending the PLO charter, as required by its outstanding obligations from: the exchange of letters between Chairman Arafat and Prime Minister Rabin dated September 1993, the exchange of letters attached to the Gaza-Jericho Agreement of May 1994, the Interim Agreement of September 1995 and the Note for the Record attached to the Hebron Protocol of January 1997.

- - -"
http://www.mfa.gov.il/mfa/mfa-archive/1999/pages/w...

Tästä eteen päin Välimäki saa jatkaa inttämistään minun puolestani yksin.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki Vastaus kommenttiin #49

Kalevi, ihan uteliaisuuttani kysyn, etkö lue vai etkö ymmärrä antamiesi linkkien sisältöä? ;)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Ajatteleville ihmisille luulisi valtioiden virallisten näkemysten ja käyttäytymisen riittävän (Israel on äskettäin pitänyt ongelmana vain Hamasin peruskirjaa). Mutta jos ei, tiedotusvälineetkin vahvistavat tiettyjen artikloiden kumoamisen. Eri asia on peruskirjan muuttaminen kenties muutoin, joka voi ollakin kesken.

"With President Clinton as their witness, hundreds of former Palestinian guerrilla fighters voted here today to rid their organization's charter of any clauses calling for the destruction of Israel, knocking down a critical roadblock on the rutted path to peace.

Prime Minister Benjamin Netanyahu of Israel said he accepted the vote, a show of hands before a worldwide television audience, as ''a real change, a very positive change.'' But he added that he would not agree to meet the Friday deadline to return more land to the Palestinians until they complied with more Israeli demands for change.- - -"
http://www.nytimes.com/1998/12/15/world/clinton-mi...

"GAZA CITY, Gaza (CNN) -- In the presence of U.S. President Bill Clinton, Palestinian leaders on Monday reaffirmed the nullification of clauses in the charter of the Palestine Liberation Organization calling for Israel's destruction.

Israel quickly accepted the Palestinian move, according to a spokesman for Prime Minister Benjamin Netanyahu.- - -"
http://edition.cnn.com/WORLD/meast/9812/14/clinton...

"- - -
I thank you for your rejection -- fully, finally and forever -- of
the passages in the Palestinian Charter calling for the destruction of
Israel. For they were the ideological underpinnings of a struggle
renounced at Oslo. By revoking them once and for all, you have sent, I
say again, a powerful message not to the government, but to the people
of Israel. You will touch people on the street there. You will reach
their hearts there. (Applause.)
- - -"
https://www.mtholyoke.edu/acad/intrel/clintplo.htm

Et punctum.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki

Entä mitä mieltä palestiinalaiset itse ovat (lopussa linkki videoituun puheeseen aiheesta on onko PLO:n peruskirja muutettu vai ei):

Reportedly, an internal PLO document from the Research and Thought Department of Fatah stated that changing the Covenant would have been "suicide for the PLO" and continued:

The text of the Palestinian National Covenant remains as it was and no changes whatsoever were made to it. This has caused it to be frozen, not annulled. The drafting of the new National Covenant will take into account the extent of Israeli fulfillment of its previous and coming obligations... evil and corrupt acts are expected from the Israeli side... The fact that the PNC did not hold a special session to make changes and amendments in the text of the National Covenant at this stage... was done to defend the new Covenant from being influenced by the current Israeli dictatorship.

In January 1998, before the second Gaza meeting, Faisal Hamdi Husseini, head of the legal committee appointed by the PNC, stated "There has been a decision to change the Covenant. The change has not yet been carried out".

PLO spokesman Marwan Kanafani was videotaped telling reporters, "This is not an amendment. This is a license to start a new charter."

Lähde:
http://en.wikipedia.org/wiki/Palestinian_National_... (jossa myös lähdeviitteet)

Video: PLO did not remove denial of Israel from charter:
http://palwatch.org/site/modules/videos/popup/vide...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Siteeraamasi kaksi ensimmäistä kappaletta viittaavat tilanteeseen vuonna 1996.
http://www.freeman.org/m_online/nov96/jpost.htm

Kolmas kappale puolestaan kertoo tilanteesta tammikuussa 1998 kuten siinä todetaan.

Viittauksesi Marwan Kanafanin kommenttin on puolestaan huhtikuulta 1996 kuten oma lähdeviitteesi kertoo.
http://palwatch.org/site/modules/videos/popup/vide...

Viittaamani lähteet puolestaan kertovat tapahtumista 14.12.1998, jolloin peruskirjaa on muutettu kumoamalla Israelin tuhoamisesta puhuvat artiklat.
http://2001-2009.state.gov/p/nea/rls/22573.htm
http://www.mfa.gov.il/mfa/foreignpolicy/peace/guid...
http://www.israel.org/mfa/foreignpolicy/peace/guid...
http://www.mfa.gov.il/mfa/mfa-archive/1999/pages/w...
http://www.nytimes.com/1998/12/15/world/clinton-mi...
http://edition.cnn.com/WORLD/meast/9812/14/clinton...
https://www.mtholyoke.edu/acad/intrel/clintplo.htm

Täältä tähän.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki

Kaddoumi: PLO charter was never changed
By KHALED ABU TOAMEH, Jerusalem Post 23rd April 2004.

Kaddoumi's remarks were made in an interview with the Jordanian newspaper Al-Arab. He admitted that the PLO charter, which denies Israel's right to exist, was never changed.

[ . . . ]

Kaddoumi said that, contrary to what many people believe, the PLO charter was never changed so as to recognize Israel's right to exist. "The Palestinian national charter has not been amended until now," he explained. "It was said that some articles are no longer effective, but they were not changed."

Lähde: http://www.peaceforourtime.org.uk/page96.html

Fatah’s Sixth General Conference (2009) leaves its PLO Charter unchanged since 1968

At Fatah / Palestine Liberation Organization (PLO)’s Sixth General Conference (13 August 2009) held in Bethlehem, Palestinian Authority President Mahmoud 'Abbas announced the ratification of the movement's amended political plan.

The political plan that was ratified at the 2009 conference refers to Fatah's internal Charter: "The goals, principles, and methods, as they are written in chapter one of the Charter, are the basic point of departure for our movement, and are part of the ideological and political identity of our people. They are also the identity of the movement and its fundamental charter, since they were the basis for the beginning of the Palestinian revolution of our time and for liberation from the imperialist and racist yoke..."

Fatah central committee member ‘Azzam Al-Ahmad declared – after the Conference on 13 August 2009 – that the movement's Charter remains as it was, without any changes.

[ . . . ]

Despite President Clinton's optimism, the events of 1998 did not entirely resolve the controversy over the Charter. A June 1999 report by the Palestinian Authority's Ministry of Information on the status of the Charter made no mention of the 1998 events and leading Palestinians continue to state that the Charter has not yet been amended.” 9

This was confirmed after the August 2009 Sixth General Conference by Fatah central committee member 'Azzam Al-Ahmad, when he declared (as mentioned above, cf. note 3) that “the movement's charter remains as it was, without any changes.”

Lähde: http://unispal.un.org/UNISPAL.NSF/0/853668C3E95F8E...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #55

Ensimmäinen siteerauksesi on selektiivinen. Kokonaisuudessaan se menee näin:
“Kaddoumi said that, contrary to what many people believe, the PLO charter was never changed so as to recognize Israel's right to exist. "The Palestinian national charter has not been amended until now," he explained. "It was said that some articles are no longer effective, but they were not changed. I'm one of those who didn't agree to any changes."“
http://www.peaceforourtime.org.uk/page96.html

Lisäksi seuraavassa pitkässä siteerauksessasi viitataan Fatahin sisäiseen peruskirjaan ("Fatah's internal Charter“), joka on eri asiakirja kuin PLO:n peruskirja ja vaikka otsikko on "All promises since 1989 to ‘amend’ the Palestinian National Charter have led nowhere”.
http://www.camera.org/index.asp?x_context=7&x_issu...

Edelleen, "ongelman“ näkee vain kirjeessä mainittu yhteisö eikä esimerkiksi Israelin valtio.

Palaanpa vaihteeksi tämän inttämisen ja jankkaamisen lisäksi itse blogin aiheeseen. Joskus kun Israelin sotavoimat ovat jääneet rysän päältä kiinni, seurauksiakin on tullut. Tämä valitettavasti saattaa olla lopputulema vain silloin, kun IDF todella jää rysän päältä kiinni niin, ettei tekoja voi enää ulkopuoliselle kiistää.
http://www.btselem.org/press_releases/20120421_ass...
http://www.jpost.com/Defense/IDF-officer-filmed-st...
http://972mag.com/on-idf-violence-my-own-private-l...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #56

Ja kyllähän niitä puutteita sotilaiden tekemisten selvittelyssä on Israelissa havaittu valtionsisäisestikin.
http://www.turkel-committee.gov.il/files/newDoc3/S...

Sen sijaan puutteiden korjaamisliikkeitä ei ainakaan Amnesty International ole havainnut (kts. 4.1 Flawed investigations ja 4.2 The Turkel Commission s. 61 - 64).
http://www.amnesty.org/en/library/asset/MDE15/002/...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki Vastaus kommenttiin #56

Kalevi: "Olennaista on, että peruskirjaa on muutettu artiklan 33 mukaisesti poistamalla artikloita kuten viittaamani lähteet kertovat."

Ari: "Kalevi, antamissasi lähteissä ainoastaan luvataan muuttaa peruskirjaa, varsinainen muutos jätetään tekemättä. Pelkkä puhuminen peruskirjan muuttamisesta on aivan eri asia kuin varsinainen muutosten tekeminen peruskirjaan."

Kaddoumi: "Contrary to what many people believe, the PLO charter was never changed so as to recognize Israel's right to exist. The Palestinian national charter has not been amended until now. It was said that some articles are no longer effective, but they were not changed. I'm one of those who didn't agree to any changes."

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #58

Välimäki pumpatkoon edelleen sivuraiteella, jos ei muuhun pysty. Itse blogin aiheesta: kannattaa lukea jo mainitsemani Turkelin komitean 18 suositusta, joista voi havaita varsin pahoja (muun muassa) ampumistapauksien selvittelyyn liittyviä puutteita.
http://www.turkel-committee.gov.il/files/newDoc3/S...

Sivulla 12 komitea suosittaa:
”The Commission recommends that the Prime Minister should appoint an independent implementation team that will monitor the implementation of the recommendations in this Report and report periodically to the Prime Minister.”

Lisäksi yhteenveto päättyy kokoavasti (s. 13):
”The Commission hopes that both reports will make a contribution not merely to Israeli law and society, but to the whole community of nations that cherish the rule of law.”

Israelin pääministeri on nähtävästi antanut piutpaut koko mietinnölle, koska Britannian ulkoministeriö toteaa tämän vuoden huhtikuussa:
”Nine Palestinians were killed and 444 injured by the Israel Defence Forces (IDF) between 1 January and 24 March, including in clashes at Palestinian demonstrations and during Israeli military operations. By the end of February, six Israelis had been injured in incidents involving Palestinians. UK officials raised our concerns about the IDF’s increasing use of live fire with Israeli Prime Minister Netanyahu’s office, the Israeli Ministry of Defence and the IDF. In line with our recommendations at Israel’s UPR, we continue to urge Israel to implement the recommendations of the second Turkel Commission report on ways in which Israel can improve investigations of complaints in relation to armed conflict.”
https://www.gov.uk/government/publications/israel-...

Hildenin blogiotsikko on sittenkin paheksuvista kommenteista huolimatta oikeilla jäljillä.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #59

Paheksuvista kommenteista huolimatta otsikko ja kirjoitus taitaa olla yhä enemmän ja enemmän jäljillä:
"A probe into the deaths of two Palestinians killed in the West Bank village of Bitunia during a Nakba Day demonstration earlier this month took a dramatic turn on Wednesday, when a CNN video clip showed a non-combat soldier, who had accompanied his comrades on the mission, firing what appeared to be a rubber bullet during the incident.

The soldier, a member of an IDF communications division, apparently fired his bullet at around the same time that one of the Palestinians, Nadim Nuwara, 17, was killed. However, the IDF has found no evidence proving that this soldier's bullet caused Nuwara's death. The details of the case are under a military court gag order.

Non-combat soldiers who accompany combat units on such missions are unauthorized to use their weapons, unless shot at or under direct threat. The soldier, whose identity was discovered during the IDF’s operational inquiry into the incident, has been suspended from his job.

The operational inquiry is still ongoing, and the Military Investigative Police have also opened an investigation. - - -"
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/.pre...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #60

Nyt myös Jerusalem Post uutisoi asian muun muassa näin:
"An IDF soldier who was present at last week's Nakba Day clash with Palestinians in Beitunia was suspended for illegally firing rubber bullets at a wall.

The soldier, from a non-combat unit, used the firearm in an unlicensed manner, army sources said.

The incident is wholly unrelated to the deaths of two Palestinian rioters during the clashes.

The army is investigating the deaths, and has maintained that soldiers fired rubber bullets only during a clash with 150 Palestinians, who hurled firebombs and rocks at security personnel."
http://www.jpost.com/Defense/IDF-soldier-present-a...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Janne Hilden Vastaus kommenttiin #60

No niin, ei savua ilman tulta. Tapauksen tutkinta tuottaa tulosta.

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki Vastaus kommenttiin #59

K.K.: "Välimäki pumpatkoon edelleen sivuraiteella, jos ei muuhun pysty."

Kirjotitpa sinne sivuraiteelle 10 viestiä sinäkin. Etkä näytä muuhun pystyvänkään, koska laitat yhteenotoissa kuolleet ja haavoittuneet palestiinalaiset Israelin pääministerin syyksi.

Mietipäs Kalevi uudestaan, voisiko yhteenottojen takana sittenkin olla muitakin tekijöitä kuin Benjamin Netanyaju. Ja onko Britannian ulkoministeriö paras asiantuntija tässä kysymyksessä.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #61

Pumppasin, pumppasin, mutta päätin siirtyä takaisin pääraiteelle.

Turkelin komitea on paras asiantuntija ja sitä Britannian ulkoministeriö vain peesaa. Suosittelen tutustumaan viittaamaani komitean 18 kohdan puutelistaan.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #62

Löysin artikkelin, jossa lyhyesti käydään läpi Turkelin komitean puutelistaa:
"The Turkel Committee report: Better late than never

The Turkel Committee seems to be quietly telling the government, ‘We’ve let it slide, this time, but goddamit, you shouldn’t expect such a miracle next time. Here’s a bunch of recommendations you’d better implement if you want a chance, should you find yourself in front of a real committee.’

- - -

First and foremost, the report recommends an end to a policy linking an operational debriefing to a criminal investigation (i.e. the IDF requires that an operational debriefing take place prior to the launch of a criminal investigation). All too often, the IDF avoids its duty to investigate alleged crimes by claiming that a criminal investigation will obstruct the debriefing. We can now hope that this excuse is laid to rest.

Other worthy points include recommendations that Israel will legislate laws relating to war crimes and bring its laws into accordance with international norms; that direct responsibility will be cast on IDF commanders and officials, not only for failing to prevent crimes, but also for failing to do all that is necessary to bring the criminals to justice; that the IDF must report any incident in which there are civilian casualties, and, when necessary, that it is the IDF’s duty to preserve evidence from the alleged crime scene; that not only should incidents with civilian casualties be investigated, but also incidents wherein victims are severely wounded (it should be noted that when the MPCID stopped automatically investigating any killing by the IDF, when the Second Intifada broke out, it moved Israel back to the primitive era before Henry II invented the office of the coroner); that the CMA [Chief Military Advocate]‘s decisions now have to be made transparent, and that he must not only explain any decision not to open an investigation, but also be required to make a decision within weeks; that an emphasis should be placed on the need to interrogate not only soldiers but all other witnesses as well (the committee digs an elbow into the MPCID when it demands that it send forces into the West Bank and employ Arab-speaking investigators); and, finally, that the Shin Bet be required to videotape its interrogations.

Basically, the recommendations of the Turkel Committee change the heart of the military justice system. While the defense minister still appoints the CMA, he has to consult a committee of experts before doing so. The Turkel Committee sets the term of service of the CMA at six years and clearly states that this cannot be changed. The report also recommends that the CMA’s rank be determined in advance. The Committee also strengthens the position of the CMP [Chief Military Prosecutor] by codifying the length of his term in office and his rank. All of these are attempts to make the Military Judge Advocate more independent of the military apparatus of which it is part. This sends a not so subtle hint that, until now, the CMA has been exposed to manipulations by military superiors due to his desire to extend his office term or attain a higher rank (which also entails higher pay and benefits).- - -"
http://972mag.com/the-turkel-committee-report-bett...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arivalimaki kuva
Ari Välimäki

J.H.: "Miten voisi suojella palestiinalaisia lapsia ja teinejä Israelin puolustusvoimien kuolettavilta luodeilta?"

Tapana on, että kaikki vastuu ja vaatimukset kaadetaan Israelin niskaan. Se, että palestiinalaisilla olisi mitään vastuuta omista teoistaan, tai että heiltä voisi edes vaatia mitään — tekoja omaksi hyväkseen tai edes välttämään tekoja joista on heille haittaa — on tabu. Tätä tabua haluan rikkoa. Mahdollisimman törkeällä tavalla.

IDF ei mene koululuokkiin, kotibileisiin, leikkipuistoihin ja jalkapallotreeneihin ampumaan nuoria. Yleensä tilanteet kärjistyvät hengenvaarallisiksi vain väkivaltaisissa yhteenosoissa. Esimerkiksi silloin, kun nuoret heittelevät israelilaisia varusmiehiä kivillä ja polttopulloilla.

Vastuu ei ole vain toisella osapuolella. Nuorten, hyökätessään toisia nuoria vastaan, täytyy tiedostaa mitä riskejä väkivallan aloittamiseen liittyy. Samoin vanhempien on tunnettava vastuunsa jälkikasvustaan. Kuten myös muiden kasvattajien ja nuorten asenteisiin vaikuttavien toimijoiden.

Palestiinalaisnuorten harjoittama väkivalta ei edistä miehityksen päättymistä tai itsenäisen Palestiinan toteutumista. Se päin vastoin kiristää Israelin otetta A- ja B-alueista korostamalla sitä, ettei palestiinalaisten oma järjestyksenvalvonta toimi, ja siksi paikalla tarvitaan ulkopuolinen järjestyksenpitäjä.

Ihmisten kivittäminen ja palavilla esineillä heittäminen eivät myöskään ole mitään perusoikeuksia, joita palestiinalaisnuorilta oltaisiin riistämässä. Paremminkin voidaan sanoa, että rikollisesta toiminnasta luopumalla he menettävät vain huonoja asioita ja saavat tilalle paljon hyviä asioita.

Ovatko näiden lasten ja nuorten kasvattajat sekä palestiinalaishallinto ja sen valvomat mediat valmiita luopumaan juutalaisvihan kylvämisestä nuorten mieliin? Valmiita tunnustamaan Israelin valtion sekä juutalaisten historiallisen yhteyden Palestiinaan myös koulukirjoissa?

Vihasta luopuminen suojelisi palestiinalaisnuoria kaikista parhaimmin.

Toimituksen poiminnat