Hildén heittomerkillä "I'm normally not a praying man, but if you're up there, please save me Superman."

Missourissa voimassa sotalaki

  • "Poliisi"
    "Poliisi"

Yhdysvalloissa, Missourin Fergusonissa palaa. Tunnelma ja näkymät ovat kuin jostain Irakin sodasta. Kaduilla risteilee SWAT-erikoisjoukkojen panssaroituja ajoneuvoja, ja talojen katoilla on asettuneena väijyksiin tarkka-ampujia. Kansalaiset osoittavat mieltään kaduilla ja ovat vihaisia.

Kaikki tämä on seurausta siitä, kun Fergusonissa poliisi ampui viikonloppuna aseettoman tummaihoisen teinipojan.Tapaus on herättänyt raivoa, sillä silminnäkijöiden ja poliisin kertomukset tapahtumista eroavat täysin toisistaan. Silminnäkijöiden mukaan 18-vuotias Michael Brown oli ollut aseeton ja nostanut kätensä ilmaan poliisin ampuessa tämän. Kun taas poliisin mukaan tilanne oli saanut alkunsa Brownin käytyä käsiksi poliisiin.

Mielenosoitukset ovat jatkuneet jo useana yönä peräkkäin. Mellakat ja ryöstely ovat vallanneet kaupungin. Ihmetystä on herättänyt poliisin toiminta täysine sotavarustuksineen- ja taktiikoineen. The New York Timesin julkaisemasta kuvasta on tullut Fergusonin mellakoiden symboli:  kädet pystyssä oleva mies perääntyy rynnäkkökiväärein aseistetun joukon edessä.  Joukon maastokuvioitujen taisteluasusteiden olkapäissä lukee "poliisi", vaikka luulisi kyseessä olevan nippu sotilaita.

In Ferguson, the blurred line between law enforcement and combat

Se, miten virkavalta on yrittänyt pimittää tapahtumien kulkua, on ollut erikoista. Toimittajia on pidätetty, ja kameraryhmien kuvaamista paikan päällä on rajoitettu. Kansalaisia on estetty ottamasta kuvaa omilla laitteillaan. Al-Jazeera American kuvausryhmää kohti ammutaan kaasupanoksella, ja poliisijoukko tulee hakemaan kuvausvälineet pois. Tämä on sitten se "land of the free, and home of the brave..."

Naispastoria ammuttiin kumiluodilla, kun hän oli rukoilemassa paikan päällä. 

Poliisin suorittamaan nuoren mustan teinin surmaan liittyy paljon myös rotuseikkoja. Mustien yhteisö syyttää poliisia rasismista - ei tämä ole ensimmäinen kerta kun aseeton musta mies joutuu kärsimään virkavallan kourissa. Aidan toisella puolella sitten ovat myös "white power"-aatetta ihannoivat rasistit. Ku Klux Klan kerää rahaa "sankaripoliisille", joka ampui Michael Brownin ("Jewish controlled black thug"). 

Fergusonin poliisi ei ole suostunut paljastamaan Brownin ampuneen konstaapelin nimeä. Koska he pelkäävät hänen joutuvan vaaraan, jos hänen identiteettinsä tulee julkisuuteen. Haktivistiryhmä Anonymous on aikeissa julkaista laukaukset ampuneen konstaapelin nimen, sekä tuoda julki poliisien radioliikennettä surmaamisen ajankohdalta. 

LISÄYS: Radioliikennetallenteet onkin jo julkaistu TÄÄLLÄ.

Aika näyttää, kuinka laajoiksi mellakat laajenevat. Ja tutkitaanko surma lopulta puolueettomasti. Se on jo tällä hetkellä varmaa, että Yhdysvaltain väkivaltakoneisto on ottanut suuren askeleen kohti totalitaarisuutta.

 

 

.be

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Pirjo Jokinen

No just joo.. VAPAA, suorastaan yltiövapaa USA..

Pitäiskö nauraa vai itkeä? ja etenkin sitä, miten hurmoksellisesti täällä pikku Suomessamme haukutaan että ryssät sitä ja ryssät tätä ja oi ihanaa kloori kloori halleluja kun USA on ihana kuin paratiisi´.

Sama paskaa, mutta eri paketissa ja kyse on suurvaltapolitiikasta, siitä että valta keskittyy jonnekin ja pienille sisäpiireille ja syrjäseutuja jää vallan unholaan.

Taas ammuttu aseeton mustaihoinen, ei mitenkään uutta.
Taas näkyy Klux Klux klaanin vellihousut huppu päässä. Miten siellä saa naamioitua noin? Miksi valtiovalta ei käske niitten paljastaa naamaansa? Ai niin.. hitsi, siellä kun on silmäätekeviä bisnesmiehiä.. Voihan nenä.

Rasismi nostaa rumaa karvaista ja patrioottista päätään aina vaan. Osa ihmisistä jää apinan tasolle ja sille ei näämmä oikein voi mitään? Vai voiko? Miten on someaikakaudella..

Onhan meilläkin omat rasistivellihousuapinamme riesanamme ja vaikeaa niitäkin on kuriin saada.

Janne Hilden

Paljon on yltiövapaalla maalla salattavaa, jos tarkoitus on estää toimittajien raportointi paikan päältä. Kansalaisten kuvauskieltokin on yksilön oikeuksia kunnioittavan valtion tunnusmerkki :)

KKK toiminut jo vuosikymmenet - miksi edelleen voi hyvin kysyä. Amerikkalaiset pankit blokkasivat esimerkiksi Wikileaksille osoitetut lahjoitukset ihmisiltä. Mutta KKK:lle saa lahjoittaa rahaa niin paljon kuin huvittaa.

Seppo Paasikallio

USAta ollaan viemässä kohti kaaosta. Muuten sitä ei saada alistumaan NWOn johdettavaksi. Samasta syystä USA on tuhonnut jo monia muita maita viemällä niihin sotia. Lisää tuhoa USA yrittää kehittää Ukrainasta. Eurooppakin pitäisi saada alistumaan tulevalle älymyston johtamalle NWOlle

Janne Hilden

Yhdysvalloissa ja Kanadassa poliisi testaa työasuun kiinnitettävää kameraa, joka tallentaa jatkuvaa kuvaa "työtilanteista".
Saatujen kokemusten mukaan kameran läsnäolo vähensi poliiseista tehtyjen valitusten määrää 80%:lla.

Sekä jeppe että rosmo tietävät, että kamera on lahjomaton :)

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Totahan siellä on ollut jo pitkään, nyt vaan tuntuu tahti kiihtyvän.

Poliisivoimat ovat vähintäänkin "puolisotilaalliset", kaiken maailman FEMAt ja muut systeemit.

Ja täällä hehkutellaan miten vapaa ja avoin, demokratian kehto on Jenkkilä.

Nyt teille iltalukemisiksi tommosta.

Voitte sitten verrata noita tapahtumia professori Carrol Quigleyn kirjaan, Tragedy&Hope.

http://rikureinikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/17384...

Jonne Sirén

"kun jumala haluaa rangaista amerikkalaisia, hän lähettää sinne maanjäristyksiä, tornadoja, maastopaloja ja mellakoita. Kun hän haluaa rangaista muuta maailmaa, hän lähettää amerikkalaiset maailmalle"

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kyse lienee ns. rotumellakoista, joita USA:ssa puhkeaa tasaisin väliajoin.
Joten tämäkin ploki lienee tarpeeton.

Käyttäjän perttikostiainen1 kuva
Pertti Kostiainen

Se niinkuin kuuluu American elämäntyyliin?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Juuri näin! Orjuuden perintö painaa yhä USA:ssa!

Janne Hilden

Joko lahjoitit rahaa KKK:n kautta sankaripoliisille :)?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Näissä mellakoissa ei ole kuin häviäjiä! Tämän tarinan ainoa sankari taitaa istua siellä Hildenin kirjoituspöydän takana.

Janne Hilden Vastaus kommenttiin #26

Suurin häviäjä on surmatun nuoren miehen perhe. Sekä militarisoitu jenkkipoliisi.
Ihmiset haluavat tietää syyt, miksi näin kävi teinipojalle.

Pirjo Jokinen

Eihän Suomen poliisi ole rasistinen eihän?

http://areena.yle.fi/tv/2030052

Maahanmuuttajataustainen taksikuski kertoo miten poliisi ei edes puhu hänelle vaan menee kyselemään känniääliösuomalaiselta mikä on hätänä vaikka taksikuski on soittanut polisiit.

Mutta eihän tämä ole mikään yllätys itselleni kun en elä sinivalkoiset klasit silmilläni.

Pongasin filmin just äsken FB:sta kaverilta..

Janne Suuronen

USAn väkiluku on 320 miljoonaa eli 60 kertaa Suomen väkiluvun verran.

Oheisen lähteen mukaan USAssa poliisi ja vartijat surmaavat yli 300 tummaa ihmistä vuodessa: http://www.occupy.com/article/black-man-killed-us-...
Suurin osa surmatuista oli aseettomia. Surmattujen määrä vastaisi viittä ihmistä Suomessa.

Vastaavasti virantoimituksessa olevian poliiseja surmataan USAssa vuosittain sadasta kahteen sataan: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_American_poli...
Määrä vastaisi Suomessa 1-2 surmattua poliisia vuosittain.

Myös tutkitusti maailman vapaimman median Suomessa poliisin ja median intressit silloin tällöin asettuvat keskenään poikkiteloin:
http://suomenkuvalehti.fi/avainsana/smash-asem/

Niin USAssa, kuin Suomessakin poliisin toimet tutkitaan ja sekä poliisista, että poliitikoista vapaa tuomioistuin tekee itsenäisesti päätöksensä. Voimassa olevien lakien mukaisesti.

Suomen väestöpohja on USAta huomattavasti homogeenisempi. Suomessa myös on vahvempi tuloeroja tasaava sosiaaliturvaverkosto. Suomalaisten keskimääräinen yleissivistystaso on USAta korkeampi. Kaikki nämä vaikuttavat sekä poliisin, että hieman huonommin pärjänneen väestön elämään ja asenteisiin.

Jäin pohdiskelemaan Janne Hildenin tämän puheenvuoron kirjoittamisen syitä ja motiiveja.

Janne Hilden

Kunhan toin esille täälläkin ajankulukseni tämän läntisiä uutisvirtoja tällä hetkellä hallitsevan kalabaliikin.
Missä on tiedotusvälineiden vapaus toimia (kohta joku vastaa, mutku Venäjä :))?
Onko poliisien oikea lähestymistapa siviilien keskuudessa varustautua sotavarusteisiin, ja ajaa tankeilla pitkin katuja?

Toivottavasti tuomioistuin tekee parempaa työtä kuin esimerkiksi Rodney Kingin tapauksessa, kun pahoinpitelyn tallennevideosta huolimatta valamiehistö (joka koostui yli kymmenestä valkoihoisesta) kuitenkin totesi poliisit syyttömiksi pahoinpitelyyn.

Seurauksena LA:n mellakat. Rodney King kylläkin sai pahoinpitelystään 3,8 milj. dollaria korvauksia, mutta väkivaltaiset poliisit selvisivät koirina veräjästä.

En ole yhtä luottavainen sinun tavoin tutkinnan neutraalisuudesta. Poliisi suojelee kolleegoitaan.

Janne Suuronen

Muistan tosiaan tuon Rodney Kingin tapauksen. Ajeltiin tuolloin (lomalla sattumalta) Los Angelesissa mellakoissa poltettujen alueiden lävitse.

Mutta tämäkin tarina on monivivahteisempi, kuin miten asian kuvasit. Kaveri ei ollut puhdas pulmunen, edes itse tapahtumassa ja väärin toiminut poliisikin sai lopulta tuomionsa.

"While driving down the 210 freeway in Los Angeles with two friends, Rodney King was detected speeding by the California Highway Patrol. Fearing that his probation for a robbery offense would be revoked because of the traffic violation, King led the CHP on a high-speed chase, eventually hitting 115 miles per hour, according to the police. "

"King was 25 and on parole after a robbery conviction in March 1991. In an interview in 2011, he recalled he had been drinking and was headed home from a friend's house when he saw a police car following him and panicked, thinking he would be sent back to prison. So he attempted to flee.

"I had a job to go to that Monday, and I knew I was on parole, and I knew I wasn't supposed to be drinking, and I'm like 'Oh, my God,'" he told CNN."

"King said as the officers beat him, they yelled, "We are going to kill you, n***er," although the officers denied using racial slurs.

The video shows King cowering on the ground and attempting to crawl away as he is surrounded by a crowd of police officers. Four of them used their nightsticks to strike him.

King was beaten nearly to death. Three surgeons operated on him for five hours.

The video of the beating appeared on national television two days later, focusing attention on the issue of racially-motivated police brutality."

"Four LAPD officers -- Theodore Briseno, Laurence Powell, Timothy Wind and Sgt. Stacey Koon -- were indicted on charges of assault with a deadly weapon and excessive use of force by a police officer.

But following a three-month trial in the predominantly white Los Angeles suburb of Simi Valley, three of the officers were acquitted of all charges. The jury, which had no black members, deadlocked on one charge of excessive force against Powell, and a mistrial was declared on that charge.

Powell's attorney, Michael Stone, said last year the unedited video worked against King and helped prove the officers' case.

"Most of the nation only saw a few snippets where it's the most violent," Stone said. "They didn't see (King) get up and run at Powell."

"
But African-Americans in Los Angeles exploded in outrage. Rioters ran through the streets -- looting businesses, torching buildings and attacking those who were in the wrong place at the wrong time. The violence was responsible for more than 50 deaths and $1 billion in property damage.
"

Mutta, tarina ei pääty tähän.

"Nearly a year later, the four officers stood trial in federal court on civil rights charges. Two African-Americans were picked for the jury, and King testified. "

"Koon and Powell were found guilty and sentenced to 30 months in prison. Briseno and Wind were acquitted.

"It was like ... I just hope we just get one," King said. "I hope we just get one on that. If we get one, we're good. So to get the two, I was really happy."
"

Joten, poliisitkin saivat lopulta tuomionsa. Yli vuoden vankilatuomion.

"
King also sued the city of Los Angeles.

"Half of them had no sympathy whatsoever," Kelly, his fiancee, told CNN in 2011 about her fellow jurors. "... They just didn't care. Like, 'He broke the law. He deserved what he got.' I told them they were crazy. It was about justice for what happened to him. No one deserves to get beat like that."

The other jurors came around, and King was awarded $3.8 million in damages.

In later years, King had several more run-ins with the law, including a 90-day jail stint in 1996 for a hit-and-run involving his wife at the time."

Ja kaverissa on jotain niin suomalaisuutta...
""The trouble that (people) see me in is a part of my life that I'm working on," he said in 2011. "I'll always have an issue when it comes to alcohol. My dad was an alcoholic. The addiction part is in my blood. What I've learned to do is arrest my addiction -- arrest it myself, so I don't get arrested.""

http://edition.cnn.com/2012/06/17/us/obit-rodney-k...
http://content.time.com/time/specials/2007/la_riot...

Janne Hilden Vastaus kommenttiin #22

EI King mikään puhdas pulmunen ollut tosiaan, mutta ylimitoitettua kyytiä sai hän jepareilta siinä maassa maatessaan.
No hyvä ,että siviilioikeudessa sitten paha sai ainakin osittain palkkansa.

Janne Hilden

Missourin kuvernööri piti juuri tiedotustilaisuuden.
Kertoi, että Fergusonin poliisitoimet siirretään nyt paikallispoliisilta osavaltion highway patrolille.
Kuvien perusteella hyvä päätös, ei ainakaan voi mennä enää huonompaan suuntaan lainvalvonta.

Janne Hilden

Vastuulliset aseidenomistajat ostavat paikallisista aseliikkeistä hyllyjä tyhjäksi.
Kun Fergusonissa normaalisti myydään 5-10 asetta päivässä, nyt päiväsaldo on 50 kappaletta.

"He said customers are buying everything from shotguns to AR-15s, concealable handguns, popular semiautomatic pistols like Glocks and Rugers, and firearms with high capacity magazines. He said he's also selling a "boatload" of ammunition."

http://money.cnn.com/2014/08/14/smallbusiness/gun-...

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Teininä tuli popitettua Geto Boysia, tuo on se tekopyhitetty versio.

Try to pull me off on a dark road
But I'll be damned if I don't grab my nine and unload
Until every blue shirt turns red
You heard what I said
I want all you crooked motherfuckers dead

Ice Cubella ja KAM:lla oli omat kommenttinsa Watts Rioteista

http://www.youtube.com/watch?v=yoG0Embzncs

Fool, no justice
No peace

Janne Hilden

Gangsta rapparien riimeissä poliisit (pigs, po-pos,...) ovat saaneet kuulla kunniansa jo vuosikymmenten ajan.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Pidän hyvinkin mahollisena, että Usassa syttyy pahoja levottomuuksia, jos petrodollari romahtaa.
Niihin verrattuna Los Angelesin mellakat ovat lastenleikkiä.
Usa voi myös hajota eri valtioihin, kuten esim.Kalifornia, New Mexico, Länsirannikko tms. Ja tarkoitan siis itsenäisiä valtioita.

Hannu Tanskanen

Tuollaiseen sensaatiomedian rajoittamiseen on hyvät syynsä, ammattisabotöörit, anarkistit ja muut yrittävät tuolla varjolla tehdä politiikkaansa ja kiihottaa mustaa väestönosaa kapinaan. Nuo "rotumellakat" ovat puhdasta ryöstelyä ja vandalismia, näin sanoi mm. MUSTA sikäläinen poliisipäällikkö, meikämedia syytä torvena samaa anarkistien sontaa. Katsokaapa kuinka paljon siellä on rätti pään ympärillä polttopulloja heittelevää valkoista roskasakkia.

Janne Hilden

Luetko valkoiseen roskasakkiin kuuluvaksi myös tämän 90-vuotiaan rouvan - holokaustista selvinneen?

Putkaan raijasivat mummon, kun osoitti liiaksi mieltään poliisien brutaaliutta vastaan.

http://www.independent.co.uk/news/world/americas/f...

Janne Hilden

Ja kyllä musta poliisi voi samalla tavalla olla rasisti "asiakkaitaan" kohtaan. Poliisin virkamerkki rinnassa saa ihmeitä aikaan.

http://www.youtube.com/watch?v=KPHv_-fqdjM

Toimituksen poiminnat