Hildén heittomerkillä "I'm normally not a praying man, but if you're up there, please save me Superman."

Kaikki blogit puheenaiheesta Vesivarat

Uusi metsähallituslaki on valmisteltava tarkkaan

Metsähallituslaki puhuttaa jälleen erityisesti pohjoisessa eikä kumma. Onhan Metsähallitus alueen suurimpia työllistäjiä ja metsätalouden lisäksi myös luontopalveluiden toiminta on alueella tärkeää. Porotalous toimii valtion mailla ja myös kaikki paikallisten perinteiset nautintaoikeudet, kuten metsästys, kalastus ja marjastus tapahtuvat pitkäli samoilla alueilla. Myös matkailun kehittäminen vaatii onnistuakseen valtion omistamia maa- ja vesialueita, kuten lähes kaikkien muidenkin elinkeinojen kehittäminen.

SSS-miehet tuhoavat Suomea pala palalta

Kautta aikojen Suomi on ajelehtinut kaarnalaivana isompiensa ohjaamana. Suomella ei ole koskaan ollut omaa tahtoa, ei vaikutusvaltaa. Ja nykypäivä ei ole tuonut mitään uutta näkemystä Suomen kohtaloon toisten määräilyvallan alaisena olemiseen.

Uusi hallitus on ollut vallassa vain reilut sata päivää, ja Suomen ulosliputus ja alamäki on vain kiihtynyt oikeistokeskusta-hallituksemme aikaansaamana. Kuinka nopeasti monet asiat yhteiskunnassamme ovat saatukaan päälaelleen. Pahoinvointivaltio on tosiasia.

Suomen vesivarojen riitettävä suomalaisille jatkossakin

Suomi on arvioitu maailman rikkaimmaksi maaksi veden suhteen ns. vesiköyhyysindeksin perusteella. Indeksi ottaa huomioon paitsi vesivarojen määrän myös muita tekijöitä, kuten veden käytön teollisuudessa ja maataloudessa sekä vesihuollon kattavuuden.

Suuressa osassa maailmaa vesipula on sitä vastoin tosiasia: vettä kulutetaan enemmän kuin sitä syntyy. Tämä ongelma ei kosketa vain kehittyviä maita, vaan myös suurvaltoja, kuten Yhdysvaltoja ja Venäjää. YK:n ennusteen mukaan vuoteen 2025 mennessä jopa kaksi kolmasosaa maailman väestöstä kärsii vesipulasta.

Huolehdi ympäristösi, jotta se jaksaa ruokkia Sinut

Mainonnassa pyöri pari vuotta sitten uskomaton ja kiivas kehote kuluttamaan, ettet ruokkisi lamaa - olemalla ostamatta. Olisiko jo aika aloittaa sopeuma uuden tason kulutukseen, joka voi olla noin puolet entisestä? Miten se vaikuttaisi, jossa kaikki lähtisivät puolitukseen mukaan? 1/)
.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä